Tiekunnat voivat hakea valtionavustusta yksityistien parantamiseen ympäri vuoden. ELY-keskuksen myöntämä yksityistielain mukainen valtionavustus on harkinnanvaraista ja sitä myönnetään parantamishankkeisiin tien vaurioiden ja rakenteiden korjaamiseen. Avustukset jaetaan vuosittaisten määrärahojen puitteissa.
Huolellisesti täytetyt hakemukset sekä asianmukaiset liitteet ja suunnitelmat helpottavat hakemuksen käsittelyä. Avustuksen hakijana tulee olla aina tien tiekunta. Tiekunnan on hyvä myös muistaa, että parantamishankkeen käynnistämisestä ja avustuksen hakemisesta päätetään tiekunnan kokouksessa.
Vuosina 2009 - 2011 valtion parantamisavustusta voivat saada sellaiset yksityiset tiet, joilla on huomattavaa merkitystä puutavarakuljetusten kannalta. Näissä tapauksissa tiekunnan tulee olla ripeästi liikkeellä. Hakemukset on hyvä toimittaa tämän vuoden aikana tai heti alkuvuodesta 2011, jotta ne ehditään käsittelemään vuoden kuluessa!
Etusijalla pidetään hankkeita, joissa on kyse esimerkiksi siltojen tai suurien rumpujen uusimisesta tai tien tulva- ja routavaurioiden korjaamisesta. Yleensä määrärahoilla voidaan avustaa myös laajempaa perusparantamista, esimerkiksi tien kantavuuden ja kuivatusjärjestelmän parantamista.
Avustuksien myöntämisestä päättää ELY-keskus. Hakemuksia arvioidaan mm. tien parantamistarpeen, hankkeen sisällön, kiireellisyyden ja muiden tekijöiden perusteella. Hakijoiden on syytä huomioida, että hakemuksia on yleensä reilusti enemmän kuin mihin käytössä olevat määrärahat riittävät.
Yksityistielain mukaisesti tie on valtionavustuskelpoinen, jos
- se on henkilöautolla ajokelpoinen
- sen asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta
- tiellä on paikkakunnalla huomattava merkitys tai
- on tarpeellinen pysyvän asutuksen pääsytienä vähintään yhden kilometrin matkalla ja sen vaikutuspiirissä on vähintään kolme pysyvästi asuttua taloutta
- vuosina 2009-2011: tie jolla on huomattava merkitys puutavarakuljetusten kannalta
Lisätietoja, hakulomakkeita ja muuta tarpeellista:
- www.ely-keskus.fi (Palvelut -> Yksityisteiden valtionavustukset)
Liikenteen asiakaspalvelu p. 0206 90 303 (ma–pe 9–16)