Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Liikennejärjestelmätyö 

Liikennejärjestelmä on kokonaisuus, joka muodostuu eri kulkutapoja palvelevasta liikenneinfrastruktuurista, liikennepalveluista ja niitä käyttävästä henkilö- ja tavaraliikenteestä. Liikennejärjestelmänäkökulma on toimintapa, jolla vaikutetaan liikennejärjestelmän kehitykseen eri osapuolten yhteistyönä. Liikennesektorin suunnittelua on ohjannut vahvasti ajatus liikenteen kysynnän kasvuun vastaamisesta.  Kansainvälinen ilmastosopimus ja liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoite tuo tähän uuden näkökulman

Liikennejärjestelmätyö monipuolista liikennejärjestelmän kehittämista

Liikennejärjestelmätyö on eri toimijoiden, kuten ELY-keskuksien, maakuntaliittojen, kuntien ja liikenneviraston yhteistä toimintaa liikennejärjestelmän kokonaisuuden kehittämiseksi.

Liikennejärjestelmätyö on liikennejärjestelmänäkökulman jalkauttamista käytäntöön, johon kuuluu liikennejärjestelmäsuunnittelun lisäksi esimerkiksi osallistuminen maankäytön suunnitteluun (mm. viranomaisneuvottelut, kaavalausunnot ja liikenneselvitykset), liikenneturvallisuusyhteistyö, joukkoliikenteen suunnittelu, ympäristövaikutusten arviointiprosessit, kuntien ja muiden tahojen kanssa laadittavat yhteiset esisuunnitelmat ja -selvitykset sekä liikennejärjestelmän suunnittelua palvelevien tietojen kokoaminen eri tahojen käyttöön.

Liikennejärjestelmäsuunnitelmat pitkän tähtäimen kehittämistä

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella (Varsinais-Suomi ja Satakunta) liikennejärjestelmäsuunnitelmien laadinta keskittyy jatkossa maakuntien ja kaupunkiseutujen (Turku, Pori) alueille. Alueiden kehittämislain (2009) perusteella maakuntien liitoilla on vastuu liikennejärjestelmäsuunnitelmien  suunnitteluprosessin käynnistämisestä, siihen liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan suunnittelun kanssa. Liikennejärjestelmäsuunnitelmien laatiminen on tärkeä osa liikennejärjestelmätyötä. Hallintorajat ylittävän yhteistyöprosessin tarkoituksena on sopia, mihin suuntaan liikennejärjestelmää halutaan kehittää, ja miten liikennejärjestelmän haasteet ja ongelmat ratkaistaan.

Kasvavien kaupunkiseutujen liikennejärjestelmät asettavat haasteita liikennesuunnittelulle. Haasteisiin voidaan vastata mm. ottamalla aluekehityksen näkökulma mukaan suunnitteluun, painottamalla liikennejärjestelmäsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun samanaikaisuuden tärkeyttä ja panostamalla joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen kehittämiseen.

Varsinais-Suomen ELY-keskus, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat sekä alueen toimijat ovat laatineet yhdessä Lounais-Suomen liikennestrategian, jossa on luotu näkemys liikenteen päälinjauksista vuodesta 2012 eteenpäin.