Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 6/2011
Tiivistelmä
Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa mm. kehittämällä liikenneympäristöä ja lisäämällä turvallisen liikkumisen osaamista. Tuusniemen
liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu, jotta liikenneturvallisuustyö olisi jatkuvaa ja systemaattista kaikissa kunnan hallintokunnissa.
Liikenneturvallisuuden nykytila selvitettiin onnettomuus- ja tierekistereiden, asukaskyselyn ja yleisötilaisuuden kautta asukkailta saadun palautteen, asiantuntijavuoropuhelun sekä oppilailta saadun palautteen avulla. Ongelmat keskittyvät Tuusniemellä ydinkeskustaan ja valtatielle 9, jossa ongelmina ovat mm. kevyen liikenteen väylien puutteet, valtatein huono geometria ja liittymien huonot näkemät. Nykytila-analyysin ja valtakunnallisten tavoitteiden perusteella Tuusniemen liikenneturvallisuuden tavoitteiksi asetettiin ns. nollavisio, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua liikenteessä.
Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelmassa on esitetty liikenneturvallisuuteen tähtääviä periaatteita, kuten liikenneturvallisuuden ja
esteettömyyden entistä merkittävämpi mukaanotto maankäytön ja rakennusten suunnittelussa. Varsinaisina toimenpiteinä on esitetty
mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja, jotta niiden toteuttaminen olisi mahdollista lähivuosien aikana. Ratkaisuille on laadittu alustavat kustannusarviot, ja ne on priorisoitu, mikä helpottaa niin kunnan kuin Ely-keskuksenkin toiminta- ja taloussuunnittelua. Alustavat toteutuskustannukset ovat noin 4 miljoonaa euroa.
Liikenneturvallisuustyön kehittämiseksi on esitetty seudullista yhteistyötä liikennejärjestelmätyön puitteissa. Myös kunnan omalle liikenne-
turvallisuusryhmälle on esitetty ”askelmerkkejä”, joiden avulla työ on helpompaa ja systemaattista. Tarkoitus on, että liikenneturvallisuustyö on osa normaalia päivätyötä, eikä siitä aiheudu kohtuuttomia ponnistuksia.
Lataa julkaisu pdf-muodossa (5 Mt)