Kesän 2011 leväseuranta
Lapin ELY-keskuksen alueella seurataan säännöllisesti levätilannetta osana valtakunnallista seurantaa. Vuonna 1998 aloitettu valtakunnallinen leväseuranta järjestetään vuosittain kesäkuun alkupuolelta syyskuun puoliväliin. Seurantapaikat ovat pysyviä havaintopaikkoja, joissa koulutetut havainnoitsijat käyvät viikoittain. Havainnoitsijat arvioivat sinilevien määrän silmämääräisesti ja ilmoittavat havaintonsa ELY-keskukseen. Levätilanteesta julkaistaan viikoittain valtakunnallinen tiedote ja levätilannekartta.
Kesän 2011 seuranta alkaa kesäkuun alussa ja ensimmäinen valtakunnallinen leväkatsaus julkaistaan juhannusviikolla 22.6.2011. Seurannan aikana tulokset päivitetään sivuille viikoittain torstaina.
Seurantapaikoiksi on valittu erityyppisiä ja -kokoisia kohteita vähäravinteisista reheviin vesistöihin. Kesällä 2011 paikkoja on Lapissa yhteensä seitsemäntoista, joista viisitoista järvissä ja kaksi Perämeren rannikolla. Havainnoinnissa on mukana viranomaisten ja muiden työtehtäviensä puitteissa havaintoja tekevien lisäksi mökkiläisiä ja ranta-asukkaita.
Ilmoita levähavainnosta
Vakioseurantapaikkojen lisäksi keräämme tietoja levähavainnoista (leväkukinnat, verkkojen limoittumiset jne.). Jos havaitsette leväkukintoja, ottakaa yhteyttä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiakaspalveluun puh. 040 562 2821.