Keski-Suomen maanteiden liikenneturvallisuustilanne pysytteli henkilövahinko-onnettomuuksien määrällä mitattuna lähes ennallaan vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä verrattuna edellisvuosien vastaavaan ajankohtaan. Alkoholionnettomuuksien määrä ja -vakavuus on kuitenkin alkuvuoteen verrattuna synkempi.
Keski-Suomen maanteillä sattui vuoden 2008 loka-joulukuussa 65 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta. Määrä on 6 onnettomuutta enemmän kuin kolmen edellisvuoden vastaavaan ajankohdan keskiarvo. Onnettomuuksissa menehtyi 5 ja loukkaantui 76 henkilöä. Kolmen edellisvuoden loka-joulukuun keskiarvot ovat 4 menehtynyttä ja 82 loukkaantunutta. Joten loukkaantuneiden osalta on hienoista laskua.
Yleisin henkilövahinkoihin johtanut onnettomuustyyppi vuoden viimeisellä neljänneksellä oli tieltä suistumisonnettomuus. Näitä sattui 26 kappaletta eli 40 % kaikista henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista. Määrä on hiukan korkeampi kuin kolmen edellisvuoden keskiarvo vastaavana ajankohtana, jolloin luku oli 24.
Alkoholi oli osallisena 21 henkilövahinkoon johtaneessa onnettomuudessa vuoden 2008 aikana. Näistä vuoden viimeisen neljänneksen aikana tapahtui kuusi onnettomuutta, joka on 29 % koko vuoden alkoholionnettomuuksista. Loppuvuoden alkoholionnettomuuksissa loukkaantui 6 henkilöä ja menehtyi 2 henkilöä. Näistä neljä oli suistumisonnettomuuksia. Luku on korkea verrattuna koko vuoteen. Kolmen edellisvuoden keskiarvo vastaavana aikana oli 5 alkoholionnettomuutta.
Keski-Suomessa ollaan maanteiden osalta vuositasolla 54 onnettomuutta liikenneturvallisuuden vuodelle 2015 paranemiselle asetettua valtakunnallista tavoitetta jäljessä.
Liikenneturvallisuusbarometrin tarkoitus ja sisältö
Barometrissä esitetään neljännesvuosittain Keski-Suomen maanteiden onnettomuusmäärä 12 kuukauden liukuvana summana sekä liikenneturvallisuuden paranemiselle asetettu tavoite. Tavoite pohjautuu valtakunnalliseen liikenneturvallisuustavoitteeseen, jonka mukaan vuonna 2025 tieliikenteessä saisi menehtyä enintään 100 henkilöä. Vuonna 2008 menehtyi Suomen tieliikenteessä 343 henkilöä, joista maanteillä 244 henkilöä. Valtakunnallinen tavoite on jyvitetty Keski-Suomelle asukasluvun suhteessa.
Liikenneturvallisuuden yhteistyöryhmä
Keski-Suomessa on toiminut maaherran asettama liikenneturvallisuuden yhteistyöryhmä. Työryhmä on asettanut toimintansa lähtökohdaksi Keski-Suomea koskevan liikenneturvallisuusvision: "Me kaikki pidämme luonnollisena ja välttämättömänä tavoitteena, että kukaan liikennesääntöjä noudattava ei kuole tai loukkaannu vakavasti Keski-Suomen liikenteessä". Keskeisenä toiminta-ajatuksena liikenneturvallisuuden edistämisessä on yhteistyö. Visio voi toteutua vain, jos kaikki yhdessä sitoutuvat tavoitteeseen. Tämä koskee niin päättäjiä, viranomaisia, järjestöjä kuin yksittäisiä tienkäyttäjiäkin.