Alueiden kehittämisessä on tavoitteena
- kaventaa alueiden sisäisiä kehityseroja,
- edistää väestön hyvinvointia ja osaamista,
- parantaa elinympäristön laatua ja
- tukea kestävän alue- ja yhdyskuntarakenteen muodostumista.
Suomessa alueiden kehittämistä koskevan lainsäädännön, tavoitteiden ja strategioiden valtakunnallisesta valmistelusta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).
Laissa alueiden kehittämisestä osoitetaan kehittämisvastuu kunnille ja valtiolle. Kehittämis-tehtävien hoitamisesta vastaa maakunnan liitto, joka laatii maakunnan alueiden kehittämistä varten
- maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetun maakunta-suunnitelman
- aluekehityslaissa tarkoitetun maakuntaohjelman, jossa osoitetaan maakunnan kehittämisen lähivuosien tavoitteet.
- alueiden kehittämistä varten laaditaan Euroopan yhteisön alueellisia rakennerahasto-ohjelmia.
Maakuntaohjelmaa laadittaessa otetaan huomioon maakuntasuunnitelma, valtakunnalliset alueiden kehittämistavoitteet, hallinnonaloittaiset aluestrategiat. Maakunnan liiton johdolla valmistellaan vuosittain maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma. Se sisältää ehdotuksen keskeisiksi hankkeiksi ja muiksi toimenpiteiksi sekä suunnitelman niiden rahoittamisesta.
Kaavoitus konkretisoi alueen kehittämistavoitteita
Maakuntakaava on maakuntasuunnitelmasta johdettu yleispiirteinen alueiden käytön suunnitelma.
Maakuntakaavan ohjauksesta ja kaavoituksen yleisestä kehittämisestä vastaa ympäristöministeriö (YM). ELY-keskukset ohjaavat kuntien yleis- ja asemakaavoitusta ja neuvovat kuntia maankäytön suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.
Varsinais-Suomen ELY-keskus käy alueensa kuntien kanssa vuosittain kehittämiskeskustelun, jossa käsitellään kunnan alueiden käytön suunnitteluun ja sen kehittämiseen, vireillä oleviin kaava-asioihin sekä kunnan ja ELY-keskuksen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä.
Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikka tukee alueiden kehittämistä
Suomen rakennerahastostrategiassa määritellään ne tavoitteet ja painopisteet, joiden mukaan rakennerahastoista myönnetään tukea eri kohteisiin. Tavoitteenamme on hyödyntää erilaisia rahoitusvälineitä mahdollisimman tehokkaasti Varsinais-Suomen ja osin Satakunnan aluekehitystyössä.
Näistä asioista tarkemmin sivulla EU-rahoitus.
Strategiat ja ohjelmat
Varsinais-Suomen ELY-keskus käy hallituskausittain strategisen suunnittelukierroksen ja vuosittain toiminnallisen hallinnonaloittaisen tulossuunnittelukierroksen. Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntaohjelmat ohjaavat ELY-keskuksen suunnittelua.
Strategiseen tulossuunnitelmaan nostetaan ne keskeiset asiat, joita ELY-keskuksen erityisesti tulee edistää. Strateginen tulossopimus tehdään työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.
Toiminnallisissa tulossuunnitelmissa puolestaan esitetään konkreettiset toimenpiteet. Nämä sopimukset tehdään toimintaa ohjaavien ministeriöiden kanssa, jotka ovat: liikenne- ja viestintäministeriö (LVM), ympäristöministeriö (YM), maa- ja metsätalousministeriö (MMM), opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), sisäministeriö (SM) sekä työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).
Eri vastuualueiden ja tehtäväalojen tahtotilaa muotoillaan alueellisissa strategioissa ja ohjelmissa. Niissä esitetään hyvin yksityiskohtaisiakin toimenpiteitä. Näistä ohjelmista nostetaan keskeisiä asioita strategiseen tulossopimukseen. EU-rakennerahoitusohjelmia pyritään käyttämään näiden toteuttamiseen.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa toimii strategia- ja EU-rakennerahoitusyksikkö, jonka tehtäviin kuuluu strateginen suunnittelu, toiminnan vuosisuunnittelu, yhteistyö maakunnan liittojen kanssa sekä EU:n rakennerahastopalvelut. Lisäksi yksikkö seuraa ja arvioi ELY-keskuksen toimintaa ja kehittää sitä mm. CAF-laatujärjestelmän avulla.
Yhteyshenkilö:
aluekehityspäällikkö Kirsi Kärpijoki, p. 0400 846 012